Artikkelit

Ankkamestari Carl Barksin elämä ja teot

Piirtäjälegenda Carl Barks on monien keskeisten Akkari-hahmojenisä.

Sarjakuva-alan tärkeimmän uutislehden, amerikkalaisen The Comics Journalin, toimitus listasi alkuvuodesta 1999 päättyvän vuosisadan tärkeimmät sarjakuvat. Kärkisijat menivät taiteelliselle tuotannolle. Jos listalta erotellaan valtavirran viihdettä, aivan kärjessä - seitsemäntenä - on Aku Ankka Carl Barksin piirtämänä. Ja 20. sijalla on Barksin Roope-setä. Jos ankat olisi listattu yhdessä, niiden sijoitus olisi ollut vielä korkeampi. Populaarisarjakuvan saralla vain Charles Schulzin Tenavat pärjäsi paremmin. Barksin tuotannon arvolle The Comics Journalin asiantuntijalista on vain yksi lisävarmistus lukemattomien palkintojen joukossa. Barksille on myönnetty muun muassa Oslon yliopiston kirjallisuuden kunniatohtorin arvo vuonna 1994 ja Disney-yhtiöiden Disney-legendan arvonimi vuonna 1991. Jälkimmäinen on tavallisesti annettu vain animaattoreille ja tähtinäyttelijöille.

Carl Barksin tuotanto pohjusti pitkälti Disneyn sarjakuvien suosion ympäri maailmaa. Hänen parhaalla luomiskaudellaan, vuonna 1953, amerikkalaista Walt Disney's Comics and Stories -lehden levikki hipoi neljää miljoonaa. Suomalaisen Aku Ankan ilmestymisen alusta vuonna 1951 aina vuoteen 1956 jokaisessa perusnumerossa oli vähintään sivu tai kansi Barksin jälkeä. Enimmillään lehden levikki ylitti reilusti 300 000 kappaleen rajan ollen isompi kuin Helsingin Sanomien arkipainos.

Carl Barks syntyi 27. maaliskuuta 1901 Merrillissä, Oregonissa. Hänen vanhempansa olivat tuolloin jo nelikymppisiä. He viljelivät pientä vehnätilaa. Barksin isä William oli muuttanut seudulle Missourista 1880-luvulla uudisasuttajana. Aiemmin hän oli työskennellyt muun muassa seppänä. Barksin vanhemmat olivat lapsuudenystäviä, mutta menneet naimisiin melko myöhään, koska äiti Armintan piti ensin huolehtia omista iäkkäistä vanhemmistaan. Carlilla oli yksi isoveli. Hänen äitinsä kuoli Carlin ollessa vasta 15-vuotias.

Kun Carl oli 7-vuotias, perhe muutti Midlandiin ja perusti sinne karjanruokinta-aseman, joka menestyi hyvin jonkin aikaa. Samalla Carl joutui tekemisiin karjapaimenten kanssa. Karkeat työmiehet tekivät nuoreen Carliin syvän vaikutuksen, minkä jälkiä voi etsiä miehen monista Aku-tarinoista. Carlin nuoruus kului ruumiillisen työn merkeissä vanhempien karjanruokinta-asemalla ja maatiloilla. Koulu loppui kahdeksanteen luokkaan äidin kuollessa. Lukioon olisi sitä paitsi ollut viiden mailin matka, ja Carlin kuulokin alkoi heiketä jo tuolloin niin, että opetusta olisi ollut vaikea seurata.

Ensimmäisen maailmansodan aikana ahkeralle riitti töitä pelloilla jopa viiden taalan päiväpalkalla, joten Barks lähti kotoa muiden töihin. Sodan loputtua vuonna 1917 ja sotilaiden palattua rintamalta kotiin työtilaisuudet vähenivät. Teini-ikäinen Carl Barks lähti seuraavana vuonna San Franciscoon havittelemaan ensimmäistä kertaa piirtäjän uraa. Piirtäminen oli viehättänyt Carlia pienestä pitäen. Hänen vanhimmat säilyneet piirroksensa ovat 8-vuotiaan aapiseen tavaustehtävien tueksi raapustamia. Jo nuorena hän ihaili sanomalehtisarjakuvia.

Piirtäjävaikuttajakseen Barks on maininnut etenkin Prinssi Rohkean piirtäjän Hal Fosterin. Tarinankertojana hänen esikuviaan oli etenkin sanomalehti-Mikin pitkäaikainen tekijä Floyd Gottfredson. Yksi Carlin luokkatoveri oli piirrellyt tunneilla karikatyyrejä, mikä innosti häntä. Carl tilasi 15-kesäisenä piirtämisen kirjekurssin, joka jäi työkiireiden vuoksi kesken, kun sota-ajan tienestit houkuttelivat muualle. San Franciscossakaan ei onnistanut, joten Carl palasi sekalaisiin hanttihommiin. Hän työskenteli kirjapainossa juoksupoikana, metsätyömaalla ja junavaunujen korjauspajassa. Samalla hän kierteli piirrosnäytteineen eri lehdissä. Vasta 20-luvun lopulla Barks sai myytyä pilakuviaan lähinnä Calgary Eye-Opener -lehteen. Huumorilehden vitsit olivat pikkutuhmaa tyyliä tytöistä ja seksistä. Hän käytti kaiken vapaa-aikansa piirtämiseen, mikä osaltaan johti avioeroon ensimmäisestä vaimosta.

Vuonna 1930 Barks muutti jälleen Oregoniin. Siellä hän työskenteli laatikkotehtaassa, kunnes lama vei työpaikan kuten lukemattomilta muiltakin Yhdysvalloissa. Se sai Barksin ryhtymään päätoimiseksi piirtäjäksi. Vuosina 1931-35 hän työskenteli vakinaisena Eye-Openerissa ja kirjoitti suurimman osan lehden vitseistä. Työmäärä paisui vuosien mittaan ankaraksi. Kun Barks sitten kuuli Walt Disneyn pestaavan animaatiostudiolleen uusia piirtäjiä, hän lähetti oitis näytteensä tarjolle. Paluupostissa tuli kutsu osallistua Disneyn järjestämälle, vuoden mittaiselle kurssille.

Kun Barks saapui Disneyn studioille, myöhemmin legendoiksi kasvavat animaattorit Frank Thomas, Ollie Johnson ja Ward Kimball olivat työskennelleet siellä jo vuoden verran. Barks oli heitä kymmenisen vuotta vanhempi. Barks alkoi piirtää animaatioelokuvien välipiirroksia niin sanottuna in-betweenerinä. Välipiirroksista syntyy avainkuvien välissä animaation varsinainen liike. Työ oli rankkaa, ja Barks alkoikin tarjota vitsejä käsikirjoitusosastolle.

Barksin ensimmäinen hyväksytty vitsi (engl. gag) syntyi Modern Inventions-lyhäriin, jonka tähtenä oli tuolloin vielä nuori Aku Ankka. Vitsistään Barks sai bonuspalkkiona 50 dollaria. Se myös johti siirtoon käsikirjoitusosastolle, missä Barks erikoistui Aku-lyhäreihin.

Kaikkiaan Barks kirjoitti vitsejä ja työsti tarinoita yli 30 Aku-pätkään. Suurimman osan niistä ohjasi Jack King. Barks työskenteli myös lyhyesti pitkän Bambi-piirretyn parissa. Hän ideoi kuuluisan kohtauksen, jossa Bambi tasapainoilee liukkaalla jäällä (ks. AA-näköispainos 1951-52).

Barksia kiinnosti aina tarina enemmän kuin yksittäiset vitsit. Vuonna 1942 toinen maailmansota oli täydessä käynnissä, ja Disneyn studio keskittyi tuottamaan enimmäkseen sotapropagandaa. Se ei Barksia miellyttänyt. Hän erosi studion palveluksesta. Barks oli jo piirtänyt ensimmäisen Aku-sarjansa edellisenä vuonna. Aku Ankka ja merirosvon kulta perustui hylätyn pitkän piirroselokuvan Morgan's Ghost käsikirjoitukseen, jonka muokkasi Al Taliaferron piirtämien Aku-sanomalehtisarjojen käsikirjoittaja Bob Karp. Puolet piirroksista teki Jack Hannah.

30- ja 40-lukujen vaihteessa sarjakuvalehti oli vielä suhteellisen tuore keksintö. Alun perin sarjakuvia julkaistiin vain sanomalehtien täytteinä. Aluksi sarjakuvalehdet koottiin sanomalehtien stripeistä. Tuolloin strippivarastot olivat ehtymässä, ja lehtiin tarvittiin kokonaan uutta materiaalia.

Barksin ensimmäinen kymmensivuinen Aku ilmestyi Walt Disney's Comics and Stories -lehden huhtikuun numerossa vuonna 1943. Sen käsikirjoitus tuli vielä studiolta, mutta sittemmin Barks kirjoitti tarinansa itse. Tuolloin Barks oli jo yli nelikymppinen. Harva sarjakuvan mestari on tullut alalle niin myöhäisessä iässä. Lähdettyään Disneyltä Barks perusti kanafarmin San Jacintoon Los Angelesin itäpuolelle, koska alkuun ei ollut varmaa, että sarjakuvista saisi riittävän elannon. Barks siis hoiti päivät kanoja ja piirsi illat ankkoja.

Aluksi Akun luonne muistutti kovasti animaatioelokuvien kiivasluonteista hahmoa. Tarinat olivat nopeatempoista toimintaa. Yleensä Aku otti niissä rajusti yhteen sukulaispoikiensa Tupun, Hupun ja Lupun kanssa. Yleensä Barksin varhaisimpia ankka-sarjoja pidetään vähäarvoisina myöhempien mestariteosten rinnalla, mutta kyllä niidenkin anarkistisesta remellyksestä löytyy kestävää ja viehkoa meininkiä. Barks alkoi joka tapauksessa kehittää ja syventää hahmojen luonteita ja suhteita. Hän kehittyi myös tarinankertojana. Juonista tuli jäntevämpiä ja vitsit sulautuivat kokonaisuuden osiksi irrallisten sketsien sijaan. Jo vuonna 1943 ilmestyi Barksin ensimmäinen pitkä tarina Muumion sormus.

Kuvakertojana Barks hioutui nopeasti mestariksi. Vuonna 1947 hän esimerkiksi otti käyttöön puolen sivun isot ruudut, jotka rytmittivät kerrontaa. Monien mielestä Barksin paras kausi alkoi 40-luvun puolivälistä jatkuen 50-luvun keskivaiheille. Toiset taas arvostavat Barksin 60-luvun tuotantoa - etenkin pitkiä Roope-tarinoita.

Samaa tahtia Barksin taitojen kanssa kasvoi Disney-sarjakuvien suosio. Jo vuonna 1943 perustettiin Akun nimeä kantava Donald Duck -lehti ja vuonna 1953 Roope-sedälle omistettu Uncle Scrooge. Aku veljenpoikineen oli kotoisin jo animaatioelokuvista ja sanomalehtisarjoista. Roope-setä oli Barksin itse luomista hahmoista merkittävin. Saituri ilmaantui mukaan vuonna 1947 Joulu Karhuvuorella -tarinaan Charles Dickensin joulukertomuksen hengessä.

Aku sai Barksilta kiusakseen yltiöonnekkaan Hannu Hanhen vuonna 1947. Roopen rahoja alkoivat havitella Karhukoplan konnat vuonna 1951. Tupusta, Hupusta ja Lupusta tuli sudenpentuja samana vuonna. Pelle Peloton ryhtyi keksimään ankoille monenmoisia härveleitä vuonna 1952. Näiden hahmojen varassa ankat seikkailivat pitkin maailmoja ja aikoja. Roopen rahat ja Pellen keksinnöt mahdollistivat matkat mihin tahansa. Barks itse ei kierrellyt maailmaa. Vieraita seutuja, kulttuureja ja tapoja kuvatessaan hän turvautui lähinnä National Geographic Magazinen kuviin ja artikkeleihin. Yhdysvaltain ulkopuolelle Barks matkusti ensimmäistä kertaa vasta yli 90-vuotiaana.

Barksin luomuksista Roope edustaa rikkautta, Hannu onnea ja Pelle teknologiaa. Niistä Barksilla oli hieman antiikkiset tai naiivit käsitykset. Roopen tapa säilöä rahaa massoittain käteisenä tuskin saisi sijoitusneuvojien hyväksyntää. Pellen tapa luoda teknisiä vimpaimia yhdeltä istumalta perustuu romanttisiin käsityksiin tiedemiehistä, kuten kertomukseen Newtonista hoksaamassa painovoiman omenan tipahtaessa hänen päähänsä tai Benjamin Franklinia keksimässä sähkön salamaniskun takia. Todellisuudessa tiede ja tekniikka etenevät kovalla työllä ja hitain askelin.

Sekä Akulla, Roopella että Hannulla on korostunut suhde työhön ja onneen. Aku on lukuisissa duuneissaan välillä epäonninen, toisinaan laiska. Roope korostaa yleensä rikastuneensa ankaralla raatamisella, mutta laskee joskus äveriäisyytensä onnenlanttinsa varaan. Hannu puolestaan luottaa pelkkään satumaiseen säkään eikä viitsi tehdä työtä ensinkään.

Akun tavoin Barks teki aikoinaan monenmoisia hanttihommia. Niitä hän on yleensä muistellut hyvin epäromanttisesti vain raskaana ja ankeana raatamisena, mitä ne varmasti olivatkin. Silti Ankka-sarjoissaan hän korostaa usein kovan työnteon hyveellisyyttä.

Eipä ollut kevyttä ankkojen piirtäminenkään. Koko sarjakuvauransa aikana Barks ei tiettävästi pitänyt kertaakaan lomaa. Suhteessa työhön Barks lienee aikansa ja kokemustensa tuote. Vuosisadan alkupuoliskolla Yhdysvalloissa toimeentulo oli usein rankan työn takana eikä sittenkään koskaan varma. Omien kovien kokemustensa vuoksi Barksilla ei ollut turhia kuvitelmia työn arvosta, joka oli sitä paitsi rahassa mitattuna usein kehno. Toisaalta hän ei tuntenut mitään muutakaan konstia tulla toimeen.

Kahden asenteen välissä onnekkuus on avainkäsite Barksin sarjakuvissa. Hannusta, joka luottaa pelkkään tuuriin, Barks on tehnyt selvästi kielteisen hahmon. Roope on selvästi myönteisempi hahmo, ennen kaikkea työn sankari, vaikka on onnetar visukintullekin hymyillyt. Niinpä Barksin sarjakuvat opastavat vaivihkaa selviytymään elämän arjessa. Elämässä on pakko tehdä työtä, mutta onni ei ole pahasta, jos se auttaa selviämään helpommin. Roopen saituuden kautta Barks muistuttaa myäs kohtuuden hyveestä.

Barks ajatteli piirtävänsä lapsille, jotka hän tiesi vaativaksi yleisöksi. Niinpä hän ei koskaan saarnannut sanomaansa - jos edes tietoisesti muodosti sitä itsekään - vaan keskittyi viihdyttämään. Siinä hänen konstinsa oli ennen kaikkea lempeä ironia inhimillisistä heikkouksista. Laiskuuden ja epäonnen ohella Akun taloudellista ja sosiaalista menestystä haittaa muun muassa kiivaus. Roopen ahneus kääntyy usein häntä vastaan. Eikä Hannun onnikaan aina toimi hänen hyväkseen.

Barks piirsi ankkoja kaikkiaan useita tuhansia sivuja, kymmensivuisia tarinoita syntyi yli 300 ja pitkiä tarinoita noin 150 kappaletta ja lisäksi kansia. Yksin vuonna 1960 hän piirsi 358 sarjakuvasivua, siis keskimäärin sivun vuoden jokaisena päivänä. Ankkojen lisäksi hän piirsi vain yhden Mikki-tarinan, Punaisen hatun arvoituksen vuonna 1945. Muita kuin Disney-sarjakuvia hän piirsi hyvin vähän. Vuosina 1943-47 syntyi ei-Disney-sarjoja noin 270 sivua, joista suurin osa oli Barney-karhun ja Benny-aasin seikkailuja.

Sarjakuvia ei yleisesti arvostettu Yhdysvalloissa 50-luvulla - vaikka levikit olivat miljoonaluokkaa. Niiden väkivaltaisuutta arveltiin syypääksi nuorisorikollisuuteen, samaan tapaan kuin vuorollaan myöhemmin televisiota, videoita, tietokonepelejä ja viimeksi pitkästä aikaa myös elokuvia. Kasvavaa ajojahtia vastaan sarjakuva-ala rakensi itsesensuurisysteemin, Comics Coden, joka siivosi sarjakuvat steriileiksi ja tylsiksi välttääkseen kaikkia vähänkin rankkoja aiheita. Disney-sarjakuvien kustantaja oli ainoa, joka ei liittynyt systeemiin, koska katsottiin, että tuotteiden maine ja taso oli tarpeeksi hyvä muutenkin. Mutta silti Barkskin tunsi asenteiden muutoksen. Hänen kustannustoimittajansa olivat selvästi varpaillaan, ja 50-luvun lopulla Barksinkin sarjoja sensuroitiin liioitellun hätävarjelun nimissä aiempaa ahkerammin.

Barks oli 50-luvun puoliväliin mennessä jo alkanut hieman väsyä hurjaan työtahtiin. Kustantamokin tunnisti hänen sarjojensa tason ja sen merkityksen suosiolle ja vaati niitä aina vain enemmän. Lisäksi sensuuri-ilmapiiri masensi Barksia pahoin. Barks keskittyi Roopen seikkailuihin ja vei ankat yhä useammin eksoottisiin maisemiin pitkissä tarinoissa.

Välillä Barks haaveili tekevänsä muitakin kuin ankkasarjoja. Kerran hänen kustantajansa olisi ollut valmis aloittamaan kokonaan uuden lehden julkaisemisen. Siinä olisivat seikkailleet Barksin luomat ihmishahmot. Barks kuitenkin huolestui todennäköisestä tulojen laskusta ja luopui projektista. Niinpä Barks jatkoi ankkojen parissa aina vuoteen 1966 saakka, jolloin jäi eläkkeelle. Vielä senkin jälkeen hän teki harvakseltaan kuvakäsikirjoituksia lähinnä uuteen, sudenpennuista kertovaan lehteen. Niistä viimeisen hän kirjoitti vuonna 1974.

50-luvun alussa Barks oli pestannut assistentikseen Margaret Williamsin, joka tekstasi sarjoja ja piirsi niihin jonkin verran taustoja. Erottuaan toisesta vaimostaan Barks meni Margaretin kanssa naimisiin vuonna 1954.

Paremmin Garé Barksin nimellä tunnettu vaimo (s. 6.12.1917) oli maisemamaalari. Barkskin ryhtyi maalaamaan eläkepäivillään. Vuonna 1971 hän sai Disney-yhtiöltä luvan tehdä öljymaalauksia ankka-sarjojensa klassisista kohtauksista. Alun perin Barks, kuten kaikki Disney-sarjakuvien tekijät, piirsi sarjansa nimettömänä. Lukijoilla ei kuitenkaan koskaan ollut vaikeuksia erottaa hänen tarinoitaan ja virtuuosimaista viivaansa muiden jäljestä.

Jo vuonna 1957 innokkaimmat fanit Yhdysvalloissa saivat mestarin nimen selville ensimmäisen kerran. Laajaan tietoisuuteen Barksin nimi tuli kuitenkin vasta 60-luvulla. Suomessa se tuli esiin Jukka Rislakin ja Markku Kivekkään artikkelissa Helsingin Sanomissa pääsiäisenä 1972. Barksin ei tietenkään olisi kannattanut maalata öljytöitään, jos häntä ei olisi tunnettu. 70-luvun alussa hänellä oli jo valtava määrä faneja, jotka halusivat maalauksiakin.

Barks myi maalauksiaan aluksi 150 dollarilla kappaleelta. Jo vuonna 1976 yhdestä niistä maksettiin 6400 taalaa. Nykyään huippuhinta on noussut 150 000 dollariin, tuhatkertaiseksi siitä, mitä Barks aluksi pyysi. Barks on saanut jo vuosikaudet sitten niin paljon maalaustilauksia, ettei hän pysty ikinä toteuttamaan niitä kaikkia. Suosion vuoksi niistä alettiin julkaista kopioita. Luvattomat ankkakopiot saivat Disneyn peruuttamaan Barksin maalausluvan vuonna 1976. Siihen mennessä Barks ehti maalata noin 120 ankka-aiheista öljytyötä. Sen jälkeen Barks maalasi muita aiheita, satuja ja fantasiaa. Sittemmin lupa ankkamaalauksiin on jälleen myönnetty ja nykyään Barksin töitä julkaistaan luksustyyliin litografioina ja serigrafioina.

90-luvulla Barks palasi vielä kerran sarjakuvien pariin. Hän teki käsikirjoituksen Troijan puuhevosesta. Aihe juolahti hänen mieleensä juuri maalausten kautta. William Van Horn sai kunnian toteuttaa Barksin viimeisen ankka-tarinan Hevostellen halki historian (AA 1/1995). Ja vuonna 1994 Carl Barks lähti ensimmäistä kertaa matkalle Yhdysvaltain ulkopuolelle. Euroopan kiertue alkoi Pohjoismaista, missä Disney-sarjakuvien suosio on aina ollut suurin. Barks saapui kesäkuussa Islannin, Norjan ja Tanskan kautta Suomeen.

Meillä ankat ovat olleet perinteisesti kaikkein suosituimpia maan väkilukuun suhteutettuna. Niinpä Barks sai meillä vastaanoton, josta jotkut valtionpäämiehet voisivat syystä olla kateellisia. Barksin matka jatkui Ruotsiin, Puolaan, Saksaan, Ranskaan, Italiaan, Hollantiin ja Englantiin.

Vuonna 1999 Barksin todettiin sairastuneen leukemiaan. Sairaus johti terveyden nopeaan heikentymiseen. Elämänsä viimeisinä kuukausina Barks kieltäytyi sairauden etenemistä hidastavasta lääkityksestä, ja 25. elokuuta 2000 hän nukkui pois kotonaan Grants Passissa, Oregonissa.

Barksin ohella ankkoja on piirtänyt lukematon joukko taiteilijoita ympäri maailmaa, mutta kukaan ei ole vielä pärjännyt hänelle. Barks itse arvostaa seuraajistaan eniten hollantilaista Daan Jippesiä, kanadalaista Van Hornia ja omaa maanmiestään Don Rosaa, joka on hänen opetuslapsistaan uskollisin.

Barksin parhaista päivistä sarjakuvapiirtäjänä on kulunut jo suunnilleen puoli vuosisataa, mutta hänen töitään julkaistaan yhä ympäri maailmaa. Suomessa Barksin tuotantoa on koottu Aku Ankan Juhlasarjat -kirjoihin, Ankalliskirjasto-kirjoihin sekä Aku Ankan parhaat -albumeihin.

Hänen parhaansa ovat tänään yhtä tuoreita kuin syntyhetkellään, ja Barks kuuluu sarjakuvan historian merkkipaaluihin ja kulmakiviin. Hänen ankkojensa parissa on kasvanut jo monta suomalaistakin sukupolvea ja niistä on ottanut hedelmällistä oppia leegio maailman sarjakuvataiteilijoita, muiden muassa Ankkalinnan suomalaista vastinetta Mämmilää kuvannut Tarmo Koivisto.

Harri Römpötti